Sivut

tiistai 27. joulukuuta 2011

Ärsytys.

Hei kaikille!
Näin ekaksi pahoittelut siitä, etten ole päivitellyt blogia. Syynä on se, että koneessani ei toimi netti (kiitos Elisan liikkeen idiooteille jotka tekivät sille jotain), joten en ole voinut tehdä omalla koneellani päivityksiä. Ja koska tämän ison pöytätietokoneen USB-paikat ovat jotenkin jännästi vääntyneet eivätkä ota yhteyttä jos niihin tikun laittaa (syyttäkäämme pikkusiskoani) niin en ole voinut kuviakaan laitella tälle isolle koneelle. Ja kukaan ei varmasti halua päivityksiä ilman kuvia, eikös?
Mutta! Ensi viikolla menen käymään serkuillani, kone mukanani, joten päivitän silloin - ja ison kuvamäärän kanssa! Ja sen jälkeen täytyneekin päivittää koulun koneilla, JOS siinä netin korjaamisessa kestää kauan...byhyy.
Mutta eipä minulla muuta, hyviä joulun jatkoja ja mahtavaa uuttavuotta 2012 (näin etukäteen siis kosken kuitenkaan pääse koneelle silloin :s) !!
-H

lauantai 10. joulukuuta 2011

In Tampere City

Joo tässä on taas ollut kiireitä koulun, autokoulun ja treenien+valmennuksen kanssa. Siinä siis syy miksen ole päivittänyt. Mutta kohta helpottaa taas :)
Vietinpäs tämän päivän+eilisen illan täällä Tampereella! Syynä tähän hiukan extempore-reissuun on, että vanhempani päättivät lähteä katsomaan sisareni uintikisoja tänne - ja äiti yllättäen pyysi mut mukaan! Tosin uintia en oo kattellut, vaatekaupan hyllyjä pikemminki :D (ja psykologian kurssikirjaa). Ja tulihan sitä taas osteltua tavaroita:
Kellokaulakoru 19,95e ja korvakorut 8,90e; Glitter

Ja sain mm. nämä lahjapussukasta jonka sain Glitteristä!

Farkkulegginsit 14,95e H&M

Yöhousut 7,95e Seppälä
Ja tässä vaiheessa on ehkä vähän myöhäistä mainostaa (en siis tiedä jatkuuko avajaistarjoukset huomennakin), mutta Tampereen Koskikeskuksen Glitterissä on/oli tänään avajaiset! Mm. kaikki normaalihintaiset korvakorut olivat -20% ja kassalla sai myös -50% jostakin valitsemastaan tuotteesta. Lisäksi mukaansa sai lahjapussin, joka sisälsi ainakin minulla tuon BodyShopin White Musk - tuoksun, BodyShopin Shea Body Butterin, alekortin BodyShopiin (en tiedä käykö se myös muiden kaupunkien kaupoissa, testaan sen ensi viikolla) sekä uusimman Olivia-lehden. Ja siis tuon kaulakorun+korvakorujen oikea hinta näkyy kuvatekstissä, itse sain ne tosiaan halvemmalla. Lisäksi ostelin pari muutakin juttua, joita en kuitenkaan kuvannut, mm. karkkipussin, koska olin ollut tämän viikon tähän päivään asti syömättä herkkuja<3 Ennätys minulle, tästä se painonpudotus lähtee! :)
Ja nyt jatkan Pirates of the Caribbean - On Stranger Tides katsomista! Hyvää joulun odotusta :)
P.S. hmmm yksikään näistä tuotteista ei vastaa mun ostoslistan tavaroita...hmmmmmmmmmm.
P.P.S ja hotelli on Scandic Tampere City. Hyvä hotelli on, suosittelen! =)

lauantai 3. joulukuuta 2011

Ostoslista+joululahjatoiveita..

Kuten otsikkokin jo kertoo, niin tässä kuvakollaaseina oma ostoslistani+joululahjalistani.
                                                                         Ostoslista:
1. Lexi Bow Waist Skater Dress 25,00e 2. Dalia Mohair Style Spotted Jumper 25,00e 3. Mischa Long Hair Cardigan 25,00e 4. Kimberley Colour Block Waist Ponte Skater Dress 25,00e 5. Becky Skinny Diamante Pocket Jeans 25,00e 6.Max Factor Smoky Eye Effect Eyeshadow 11,90e 7. Gosh Long Lasting Brown Pen 9,90e 8.Beyoncé Heat Rush EdT 30 ml 29,90e 9.Kylie Minogue POP Pink Sparkle EdT 30 ml 23,00e 10. Gosh Long Lasting Eyeliner Pen 9,90e
Vaatteet boohoo.com:ista ja meikit Sokoksen kauneuden verkkokaupasta
                                                                     Joululahjalista:

1.Kynttiläkaruselli 7,90e (6,30e) Stockmann 2. Iittala Mariskooli 120mm 29,00e Stockmann 3. Finnsat FST03PVR 320 GB-tallentava digiboksi 279,00e (199,00e) Stockmann 4. Escada Absolutely Me EdP 30 ml 5. House of Night - Hunted, P.C. Cast&Kristin Cast 6. Taru Sormusten Herrasta Trilogia - pidennetyt versiot 79,95e cdon.com

Ja nyt jatkan joululaulujen hyräilyä, koska ne soi mulla päässä..P.S. Fazerin joulukalenteri on parasta <3 

torstai 24. marraskuuta 2011

Ostoksiaaa!

Heipä hei taas! Koeviikko on tässä voiton puolella jo, enää 1 koe ja sekin on vasta ensi viikon tiistaina. Tosin psykologian koe menee korotukseen, en millään voi saada siitä sitä arvosanaa minkä tarvitsen jotta se päättöarvosana nousis...mutta asiaa voi murehtia joululomalla :D
Kävin tänään (jälleen) hieman shoppailemassa kirpputorilla ja Stockmannilla. Ja ei, en ole suunnattoman rikas, satuin vaan saamaan stockan lahjakortin lahjaksi, kuten voitte tästä postauksesta huomata. Tässäpä tämän päivän ja maanantain ostokset (lukuunottamatta kirpputoriostoksia, ne te näätte huomenna):
L'orealin kuorintavoide 6,50e; Four Reasonsin hiuspuuteri 4,90e; Four Reasonsin muotoilusuihke 4,90e

Sunsilk colour hoitoaine 3,40e; Sunsilk colour shampoo 3,10e; Syoss Repair Hair Mask 6,50e
Kaikki muut näistä tuotteista ovat uusia tuttavuuksia paitsi Sunsilk. Käytin tuota merkkiä joskus aikaisemminkin, sitten ostin jotain muuta shampoota, muttakun se teki hiuksistani sähköisemmät ja ärsyttävämmät (hah) niin sitten päätin ostaa taas luottotuotetta :) Four Reasonsista olen kuullut, ja haikaillut niiden perään. Nytpä sitten testaillaan noita, ainakin tuo hiuspuuteri vaikuttaa hyvältä...Lisäksi oli pakko ostaa kuorintavoidetta, ja tuo nyt oli halvin siellä Stockalla :D Että testaillaan!
Ja miksenkö ostanut nuita muualta kuin stockalta? Koska oon köyhä tyttö, ja ainutta rahaani on lahjakortilla+säästötilillä johon en koske vasta kun on pakko. Jippii.
Mutta minäpäs lähden tästä treeneihin istumaan (polvi on kipiä eikä uskalla tuhota sitä) ja ahdistumaan kun haluaisi treenata. Jeps.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Koulu plääh

Koeviikko alko tuossa eilettäin, itsellä eka koe oli tänään ja ei ehkä maailman parhaiten mennyt (selvennykseksi: äi5-kurssi ja yritin kirjottaa pastissia Humisevasta harjusta). Nyt pitäis motivoitua lukemaan uskonnon 3 kurssin kirjaa (yäk) ja ehkä jopa saamaan 8 siitä kurssista.
Ja kuvasta huomaatte mitä mieltä asiasta olen. Sen lukemisen olis toki voinu alottaa ajoissa, miks mun lukusuunnitelmat aina epäonnistuu?! Eiku nyt mä tiedän - koneella on kivempi olla, reeneissä on kiva hyppiä, muita kirjoja on niin paljo mukavampi lukia ja televisio houkuttaa. Byääh.
P.S. Ihailkaa kahta julistettani ja äärimmäisen sotkuisia hiuksiani. Kiitos.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Happy b-day for me..!

Ja vihdoin, VIHDOIN, tämä tyttö täytti 18 vuotta (eilen siis) !! Oonko ees ilone, niinko aina synttärien aikaan, hmm. Mutta! Tämä postaus sisältää runsasta kuvasaldoa lahjoista, tai osasta niistä, koska loput saan ensi viikolla :D
Money! Ja lahjakortti, jei!

Marraskuun kuukausienkeli, luulisin. Nätti :)

Kalevala Vanamosormus <3

Osa korttisaldosta

Ihana!

Kynsienhoitosetti+meikkipensseleitä

Tuubihuivi, jes!

Nami.

Lisää kynsilakkaa <3

Vartalovoi, suihkugeeli, huulirasva. Joka tuoksuu purkalle.
Lopuista tosiaan kuvia kun saan ne. Ja synttärit oli mahtavat, ystävien kanssa juhlittu eilen Dionessa ja tänään Amarillossa :)
Mutta, näkemisiin!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Dam dam dam

Ja marraskuu on saapunut! Montaki päivää sitte :D Ja laskin että viimeks mun synttäreihi oli 20 päivää, ja nyt enään 10!! Tää aika menee tosi nopiaa..iiks. Ja sitten kanssa 4 päivää kisoihin, eli Cheerleadingin SM-karsintoihin täällä Oulussa. Silleen ihan kivaa ettei tartte 8 tuntia istua bussissa tällä kertaa..tosin ne matkat on aina huippuja! :)
Mulla ja mun kaverilla on aina todella hauskaa psykologian tunneilla (lue = läksyt luettu muttei tehty muistiinpanoja, puhutaan ihan muusta, tosin JOSKUS asiasta). Ja niin oli tänäänki. Ja kyseinen ystävä keksii aina joitain aforismejä, niin myös tänään, ja se on seuraavanlainen :
Huom! Kaverini kirjotti tän, en minä :D
 Oon myös varmaankin joskus kertonu, että rakastan lukemista yli kaiken? No tämähän johtaa aina siihen, että mä lainaan kirjastosta kirjoja, ja ne kasaantuu...ja kasaantuu...ja sitte unohan palauttaa ne. Tosin oon nyt keksiny lainan uusimisen. Problem solved for couple weeks. Mutta tässä kuvassa nykyiset, kirjastosta lainatut kirjani, lukumäärä ihanat 11 :
Taru sormusten herrasta, Humiseva Harju, Erheitä, Paranormaali, Salaisuuksia ilmassa, Arra, Rohkeusleikit, Vallan kahvassa, Kloonattu tulevaisuus, Vaarallinen perimä, Laura sua kaipaan
Mutta, nyt meen syömään, jei, ja valmistautumaan huomiseen keilaukseen. See ya!

lauantai 29. lokakuuta 2011

Hellou~

Onpas tää loma menny nopsaa! Ylihuomenna alkaa taas koulu, ja vapaudesta ei tietoakaan...niisk. Noh, joulua odotellessa! :D Ja minähän tein kahden päivän reissun kaverini luokse Rovaniemelle tällä viikolla. Minä kun nyt en ole niin älyttömän hyvä valokuvaaja, plus se kamera aina unohtuu laukusta poissa, niin reissusta on vain muutama kuva. Mutta ihailkaa/naurakaa, en ikinä toki kuvaile ruokaa..
Pitsa, joka TURPOS. Ihan oikeasti.

Ihanaista jauhelihaa!

Ja pastakastiketta jota me laitettii siihen.
Minä ja kaverin makuu/olohuone
Toppi 9,95 H&M + Neuletakki 19,95 Cubus
Ja nyt vois tehdä uskonnon ryhmätyötä..ja btw: 20 päivää synttäreihin!!! :D

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Talvi tulloo!

Aah, oli ihanaa kattoa tänä aamuna ulos ikkunasta: maassa oli jotain valkoista!! Talvi tulee, vaikka tuo pieni lumi/huurrekerros tosta varmaan pian sulaakin. Ja sitten pääsee lumilautailemaan! Ja ihastelemaan talvista maisemaa ikkunan takaa. Heh. Ja nyt kun on syysloma, pääsen vihdoin käymään kaverini luona Rovaniemellä! Kyseessähän on lapsuudenkaverini joka valmistui ylioppilaaksi keväällä ja päätyi sitten Rovaniemelle yliopistoon. Jotenkin hassua on ollu, ko kyseistä ihmistä ei oo nähny niin monesti tässä syksyllä. Kaks vuotta me kuitenki nimittäin oltii samassa koulussaki. Mutta nyt nähdään taas (viimeks tosiaan tossa tiistaina ko tyttö käväs kotona...hih)! Ja oi. Sataispa siellä lunta!!!

Ja nyt kun ihastellaan talvea, niin tässä ihana kaulahuivi jonka ystäväiseni Valpuri teki minulle. Kiitos ystävä hyvä<3
Kuva on vähän epäselvä ja huivi näyttää väärän väriseltä (kiitos kännykän kameran!), mutta etteköhän te tuosta jonku yleiskuvan saa :D Värihän on oikeasti musta, ja huivissa on harmaita raitoja.
Mutta nyt minä menen ihastelemaan talven tuloa ihan tuonne ulos, ja sen jälkeen on luvassa siivousta!
-H

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Mää en kestääääää lukiota ennää! Haluan vaa äkkiä opiskelemaa sitä mitä haluan - psykologiaa. On ihan tuskaa kattoa turun ja jyväskylän yliopistojen psykologian opinto-oppaita, ko tulee hirveä hinku hypätä junaan ja lähtä sinne lukemaa psykaa! Vaan tässä pitää kärvistellä vielä, yhyy. Ainaki mulla on yks psykan kurssi tässä jaksossa :D Persoonallisuuspsykaa, jee!
Lisäksi mulla on semmonen ongelma. Että. Mä tarvin jostain vielä puoli kurssia!! Että pääsen ylioppilaaksi!! Miten tässä näin kävi :D :( ??????? Jospa sitä hyppis opolle tuossa perjantaina...tai sitte vaa alistun ja käyn äi8 (joku sano että se on turha kurssi jippii) tai sitte, jaiks, lyhyen saksan 3.kurssin. Luin saksaa tosiaan 5 vuotta...peruskoulussa. Ich gedenke überhaupt nicht!! (Olikohan tuokaa ees oikee...) Jompikumpi pitää käydä. Apua.


Ja sitten näin lopuksi pari hauska(hko)a kuvaa osoitteesta weheartit.com
Ja siis miten niin mulla on pakkomielle Harry Potteriin+miljoonaan eri rikossarjaan+Lord of the Ringsiin, ja miten niin mä inhoan Justin Bieberiä? Te kuvittelette! (ette kylläkään :D)
Adios!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Humiseva Harju

Niin siis lupasin teille että kerron mielipiteeni tästä kirjasta. Tässä sitten saattaa olla myös spoilereita, mutta yritän välttää niitä :)
Humiseva Harju (eng. Wuthering Heights) kertoo kartanton tyttären Catherine Earnshawin ja ottopojan Heathcliffin onnettomasta rakkaudesta, sekä siitä johtuvasta sukupolvien yli ulottuvasta kostonkierteestä. Kirjaa ei arvostettu sen julkaisun jälkeen (1847), mutta nykypäivänä sitä pidetään yhtenä romantiikan aikakauden mestariteoksista.
Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että suurin osa Humisevan Harjun henkilöistä on joko äärimmäisen itsekkäitä tai sitten jostain syystä seonneita. Ainoat poikkeukset ovat tarinan kertoja herra Lockwood, hänen taloudenhoitajansa Ellen "Nelly" Dean, nuorempi Catherine "Cathy" Linton/Heathcliff, Edgar Linton ja myöhemmin myös Hareton Earnshaw. Kaikki muut ovat todellakin joko seonneita tai mm. Catherine Earnshawin tapauksessa äärimmäisen itsekkäitä. Esimerkiksi Catherinen tapauksessa hän on niin itsekäs, että hyväksyy Edgarin aviomiehekseen, vaikka oikeasti rakastaa Heathcliffiä - ja tämä tapahtuu vain siksi, ettei Catherine halua vajota asemassaan keppikerjäläiseksi. Tämä petos kalvaa Heathcliffiä, joka sitten alkaa kostaa Catherinelle, sekä muille hänen "vihollisilleen". Jotenkin Heathcliffin kostonhimon ja vihan ymmärtää, onhan häntä kohdeltu kaltoin kauan ja pettihän hänen rakastettunsa hänet. Mutta tapa, jolla hän kostaa, on kyllä ainakin minun mielestäni aika julma, ja sitä ei voi hyväksyä.
Lempihahmojani tässä tarinassa ovat ehdottomasti Nelly Dean, Cathy (siis nuorempi) ja myöhemmin Hareton Earnshaw. Ja yksi lempiasiani koko kirjassa on ehdottomasti se, että serkukset, siis Cathy ja Hareton, rakastuvat toisiinsa. Ja tämä rakkauspa ei ole onneton!
Tästä kirjasta jäi siis hieman sekava olo (ainakin näin ensimmäisen lukukerran jälkeen), mutta se täytyy sanoa, että kyllä minä ymmärrän miksi teos on yksi romantiikan ajan mestariteoksista. Se on sitten eri asia pidinkö itse siitä niin paljon. Ihan kohtuullinen lukukokemus, pisteitä antaisin 3/5.

Hiukan sekava mielipidekertomus :D Mutta toivottavasti saatte jotain selvää!
P.S. Ja en muuten kertonut kirjasta niin paljoa, koska se sitten pilaisi teidän lukukokemuksenne ;)

lauantai 15. lokakuuta 2011

Lähtölaskenta..

..on alkanut! Siis lähtölaskenta, päivien laskeminen, mun synttäreihin! Enää 1kk ja 3 päivää! Jee! Mitähän sitä toivois lahjaksi...(hihihihiiiiiiiii)
Ostinpas sitten viime viikolla muuten kahdet kengät, alla on kuvat niistä:
Ruskeat talvikengät, Vima, 89,90 e
Harmaat nilkkurit 49,95 e, SpiritStore

 Tyhmä tuo alempi kuva, ei suostu kääntymään tässä vaikka mitä teen! :( Yhyy.
Mutta nyt menen lukemaan Humisevaa Harjua, saatte siitä (sekopäisen) mielipiteen kun oon sen loppuun asti lukenu! Eli siis tänään/huomenna!
Hyvää päivänjatkoa =)

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Elämä on kiireellistä...

...ainakin mulla nyt parin viikon verran ollu. Tälläki viikolla ollu reenejä, autokoulua, valmentajapalaveri, koulua (alko rankempi jakso koulussa) ja sitte perjantaina lähetään kisoihin Tampereelle. Tänään olis tossa parin tunnin päästä tosiaan valmentajapalaveri, meen sinne lähikirjaston ja keskustan kautta. Ja EI, en hullujen päivien kautta. Ostan glitterlakkaa, valitettavasti varmaa Stockmannilta, mutta sehän ei ole Hullujen Päivien tuote. Tein näes semmosen päätöksen, etten osta nyt syksyllä yhtään mitään hulluilta. Edes yksi kerta taukoa siitä hulinasta.
Mä kulutan sen sijaan aikaa kirjoja lukiessa (Laura!) ja ajamista opetellessa. Kyllä, mulla on tänään ensimmäinen ajotunti. Saankohan ees vaihteita vaihdettua...iiks.

Eilen psykologian ihanalla 5-kurssilla, persoonallisuuspsykologiaa, ihana<3 opettajamme kysyi ominaisuuksia, joista emme luopuisi, ja sitten sellaisia joista voisimme luopua. Minä en sitten luokan kuullen tätä listaa halunnut sanoa, mutta kirjoitanpahan sen tähän!
En haluaisi luopua:
Nauru, lukutoukkamaisuus (ota tuosta sitten selvää), sosiaalisuus, blondius (täytyy myöntää), se että tulen erilaisten ihmisten kanssa toimeen, se että pystyn hymyilemään vaikka kuinka ärsyttäisi sisäisesti, lojaalius, rehellisyys.
Voisin luopua:
Satunnainen laiskuus, makeanhimo 24/7, liiallinen äänekkyys, lyhyt pinna, tietty jääräpäisyys, ainainen uneliaisuus.
Ja sitten on niitä neutraaleja ominaisuuksia joista en oikein tiedä :D Osan noista voisin luopua-ominaisuuksista voisi parantaa...jos jaksaa (laiska!!!!)

Mutta nyt menen kirjastoon palauttelemaan kirjoja (Amy-sarjaa) ja lainaamaan uusia (Laura-sarjaa)!
See ya!

maanantai 26. syyskuuta 2011

Busy busy busy!!

Joo, on taas ollu ihanasti kiireitä koulun, treenien ja valmennuksen kanssa. Stressiä pukkaa taas! On pitäny lukia YO-kirjoituksiin ja laskea hirveästi matikkaa (yäk), tehdä viisi miljoonaa eri asiaa valmennukseen liittyen ja aaaaaaaargh. Eikä tämä tästä parane ko alkaa uusi jakso. Mulla on näes enemmän kursseja siinä! Tosin ei oo YO:ta...huuuuuh. Ja nyt loppuviikosta ei oo mitään kouluun liittyvää enää, aaaaaah. Vois mennä shoppailemaan :D
Ja sitten, meidän isä on ihan kunnossa, päässy kotia aika päiviä sitte :) Säikähdettii vaa aika pahasti, mutta ei se ollukaan mikään iso juttu :)
Mutta nyt meen taas laskee matikkaa (tuplayäk), joten adios!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Oh boy...

On se ihanaa, kon edellisenä iltana tapahtuu jotain oikein kamalaa, ja siinä sitä sitte valvotaa kahteentoista ja vähä yli. Ja kouluki olis alkanu kahdeksalta. Vaan enpäs menny ekalle tunnille, meen vähä myöhemmi...
Vieläki hiuka paniikissa ja säikähdyksissä. Tää on aika henk. kohtanen asia, mutta sen verran voin valottaa, että meidän isä kuskattii ambulanssilla sairaalaan. Ei tietoa pääseekö se sieltä tänään pois, ainakaa toistaseksi.
Ja tässä sitte pitäis lukea biologiaa ja englantia. Noh, jospa sitä pystyis vähä myöhemmi tänää lukee...

tiistai 13. syyskuuta 2011

E ei ei ei....potenssiin miljoona

Tää ei voi olla totta. Mä en voi olla tulossa TAAS kipiäksi!! En halua!! En kestä!! Miksi, miksi minä? Mulla on ollu nytte aiva sikana vaatetta päällä, juonu hirveesti teetä, syöny vitamiinitabletteja...ja silti on kurkku kipee, korvat koko ajan tukossa, toiseen vielä lisäks sattuu ko nielasee, ja nokka tukossa. Miksi täytyy sairastaa, ko on YO:t ensi viikolla, ja on ollu viimeksi sairas...kuukausi sitte?? Tää ei voi olla todellista.

Ja mulla tosiaan siis oli tänään englannin YO-kuuntelu, oli pari hankalanpuoleista kohtaa..mutta kaipa se ihan ok:sti meni. Ensi maanantaina sitte bilsa. Ja keskiviikkona enkku kirjallinen. Sitte seuraavana keskiviikkona matikka. APUA!! Paniikki!!

Mä oon myös lisäksi kenties jo keksiny mun helmikuisen penkkariasun! Kerron sen ehkä...joskus (muahahaha). Ainaski sitte ko osa asusta on valmis, koska sillo sitä ei enää perua (minä sitä muutenkaan peruisi).
Pitemmittä puheitta, menen juomaan teetä (paniikki), ja lukemaan bilsaa (superpaniikki). Katsotaan jos selviäisin hengissä parista viikosta..See u ppl!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Vapaapäivä!

Onko kenellekään teistä koskaan käyny niin, että ootte aivan suunnattoman vihasia ja sitte puratte sen jonnekki/joilleki? Ja sitte tajuatte jälkeenpäin kuinka lapsellista se on ollu valittaa niin paljon. Koska tuota. Näin itse tajusin tuossa eilen..heheh. Puolustukseni sanottakoon, että kun mä suutun, niin mä suutun kunnolla. Krhm.

Mulla on tänään yllättäen vapaapäivä koulusta. Meidän koululla olis tänään HYPE (=hyvinvointipäivä), mutta mä en ilmottautunu yhteenkään sen tapahtumaan, vaikka olisin halunnu mennä zumbaan tai bodycompatiin. Ja miksi en ilmoittautunut? No koska meillä PITI olla matikantunti toisella koululla, käyn kyseisen kurssin siis OSYK:issä, vaan se olikin peruttu jonkin yhteiskokouksen vuoksi josta sain tietää eilen. Enkä sitten viitsinyt tänä aamuna mennä sinne zumbaan, kosken ollut ilmoittautunu sinne. Noh, liikunnan sijaan tässä on sitten luettu englantia. Only two weeks, oh my!!
Now I'm gonna go and watch NCIS <3

lauantai 3. syyskuuta 2011

Being so pissed off uses your energy too much.

Suututtaa, ärsyttää, itkettää, on loukkaantunu olo. Tässä mun kahen päivän mielialat, johtuen siitä että en oo kisajoukkueessa. Viimeksi olin varamies vuoden 2009 Cheerleadingin SM-kilpailuissa tanssissa. Oon tässä cheerissä ollu koko ajan joukkueessa, ja nyt potkastiin siitä pellolle. Ärsyttää niin paljon että olla ja voi. Yritän olla normaalisti, ettei ärsyttäis, mutta aina se tulee takasi, ko joku bumerangi, saakeli. Edes ton hullunhauskan isän show:t ei auta pitemmän päälle (vaikka ne saaki mut nauramaan ahahahahaha). Ja, kun mä pääsen valittamisen alkuun, ei siitä tuu loppua. TUKKIKAA JOKU MUN SUU, kiitos.
Tässä sitte ollaan lähössä kahen kaverin kanssa ouluhallille, parantamaa hiuka niitä juttuja jonka vuoksi ei päästy joukkueeseen, niin että niillä ei oo muuta vaihtoehtoa ko ottaa meijät ens joukkueesee (just.) Sen vaan sanon, että meen tästä lähin sairaanaki reenaamaan, ettei vaan tuu poissaoloja liikaa. Saakeli.
NYT mä piän suun kii, ainaki yritän. Off to training!

lauantai 20. elokuuta 2011

Viikonloppu.

Koulu on sitte alkanu, ja samalla viimenen vuosi lukiossa!! Vähän haikea olo, mutta toisaalta mä odotan hirveästi yliopistoa, koska sillo saa opiskella sitä asiaa, mitä haluaa! (Psykologiaa<3)
Ja mulla ei hirveen rankasti oo koulu alkanu, eka olin Rihannan konsertissa, joka oli hyvä harmi vaan että se tuli myöhässä sinne, ja sitte mulla on vaan 3 kurssia tässä jaksossa. Tosin mulla on 3 kirjotusta tuossa ens kuussa. Iiks. JA aloitan autokoulun ensi maanantaina!! Apua. Onneks tässä on vielä aikaa siihen että rattiin pääsen. Ei tartte ihmisten juosta pois alta (hahahah).
Mutta nyt viikonloppua viettää!
P.S. Mä kävin tänään vihdoin uimassa! Jei!

tiistai 9. elokuuta 2011

Sairaana...what?!

Laittakaa aina kunnolla vaatetta päälle. Varsinki jos lähette kannustaa jossain kotipelissä. Nimimerkillä vaatteitahan oli ehkä vähän liian vähän, ja siellä sitte kotipelissä seisottiin paikoillaan 3h. Ja sairastuttiin. Ja just olin edellisenä päivänä saarnannu mun valmennettaville että takkia päälle ko meette ulos, nytte on kylmät kelit!! Hyvä minä jee..Tämän vuoksi mulla sitte jäiki kolmet treenit välistä, ja houkutus on SUURI että nyt lähtis uimaa tai kuntosalille. Tai ihan vaan treeneihin. Ei ole kivaa olla sairas.

Ja kouluki alkaa tuossa torstaina. Outoa. Mihin se loma katos? Tosin mulla on ihana 1. jakso, niin vähän kursseja (total 3 kpl), ja aikaa reenata ja lukea ylppäreihin. Ja saavuttaa se painonpudotustavoite. Ja aikaa on myös Rihannan konsertille! Alle vko!!

Nyt teetä juomaan <3

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kiireitä, vihdoin!

Tässä kesällä joko ei tapahdu mitään mistä vois kirjoittaa, tai sitte tapahtuu niin paljon ettei kerkeä kirjoittaa. Mulla on tässä ollu viikon aikana just näin.

Eli ensinnäkin mä päätin, etten mä tee mitään virallisia arvosteluja niistä kirjoista+elokuvista, kerron vaan omia mielipiteitäni aina sillo ko jaksan. Että kohta aattelin jotain puhua Harry Pottereista...luen niitä muuten taas läpi ikävän karkottamiseksi :D kun ne elokuvatkin sais käsiinsä..

Sitten. Mä oon tuossa tiistaina esitelly Oulua mun serkulle ja sen kaverille. Oli kiva ko ne otteli koko ajan kuvia jossain Tietomaassa, ja puhu koko ajan Turun murteella (ne tulee siis Turusta), nii ite olin silleen: Mä oon oulusta, älkää mua kattoko. Koska ihmiset lievästi sanottuna...tuijotti :D
Sitten mä oon juhlinu mun yhen kaverin synttäreitä, en niin selvänä, mutten huonossakaan hapessa. Että ottakaa siitä selvää! Ja oon kanssa lukenu bilsaa, että. Jei.

Ja tässä nytten yritän keksiä sopivia kappaleita mun ihanien pikkusten (yläastelaisten) valmennettavien ens kisamusiikkiin. Tai ainaki ehotuksia. Koska mulla on ihana kappale-ehotus tanssiin, ja sitten on ongelmana että mitä kappaleita siihen muuten laitetaan että se on semmone yhtenäinen...no onhan tässä aikaa!

Ja sormet ristissä että muu perhe lähtis viikonlopuksi Kuusamoon, mä saisin jäädä kotiin!! Rauhaaaaaaaaaaaa jes!
P.S sitähä vois kohta alottaa autokoulun. Vaikka ens kuussa?

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Sataa sataa ropisee..

On se ihanaa ko sataa vettä ja paljon. Ei ainakaa oo niin kuuma (nimimerkillä kodissamme ei oo ilmastointia). Lenkkeily/rullaluistelu/kävely on vää vähä hankalaa, kävely ehkä helpointa. Sateenvarjon kanssa on näes vähän hankalaa varmaa juosta :D
Ja mä alotin tuossa eilen tosiaan lenkkeilyn. Piiitkästä aikaa, saas nähä mite onnistuu. Ainaki eile meni iha hyvi, ei jalkoihinkaa sattunu, eli mulla oli aikasemmi vääränlaiset kengät. Jei.

Tässä pitäis päästä käymään kaupungissa, mm. alemyynneissä ja kirjastossa. Vähän uusia kirjoja lainailemaan~ Harmittaa ko mä luen aina kaiken niin nopeaa, että samalla kerralla pittää lainata joku 10 kirjaa että ne kestää ees sen 4 vko...tai ees 3 vko.

Nauttikaaha sateesta, kyllä ne helteet tulee takas!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Töitä, jee!

Tänää oli eka työpäivä kesätöissä. Ja olen töissä K-Citymarketissa, pääsin purkamaan jo kolmatta kesää peräkkäin kuormia! Jei! Käsiin sattuu...ja niskoihin ja selkään. On se kivaa hommaa ko pittää painavia laatikoita nostella :D

Lisäksi mulla on pää kipeä toista päivää perättäin. Mä varaan hieronnan mahdollisimman pian, ei tästä muuten tule mitään. Ja matikan kirjoja pitäis ostaa. Ja lukea yo-kokeisiin. Awesome. Mitäs lupasin vanhemmille lukea kesällä niihin...

Ja toivotan tulevat helteet tervetulleiksi, kiitos!

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Juhannus, jei!

Ja juhannuksen vietto on alkanu, raittiilla tavalla. Ollaan perheen kanssa katottu yks leffa, josta saatte arvostelun tänään/huomenna, ja katsotaan vielä yksi toinenkin leffa. Ei me oikeasti katsota näin usein elokuvia perheen kanssa, juhannus on erikoistapaus. Itse kyllä katselen vähintään yhden leffan per viikko. Useimmiten.

Huomenna kavereiden kanssa piknikille, toivottavasti säätiedotus olis kerranki oikeessa, ja aurinko paistais. Vesisateessa on hankala nauttia piknikistä.
Ja tänäänki näen kaveria. Että ei tätä juhannusta pelkän perheen kanssa vietetä, huomenna jätän mummon ja papan mökinkin väliin :D sorry!

Ja nyt katsomaan sitä toista leffaa, adios!
P.S. mulle tuli hirveen haikee olo Harry Potterin takia, ku luin siitä jutun Demistä (köhköh). Itku varmaan tulee 13.7.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Morning Glory


Morning Glory kertoo Becky Fullerista (Rachel McAdams), joka potkujen jälkeen päätyy tuottajaksi aamuohjelmaan, jonka suosio on hyvin matala, ja johon kanavan pomo (Jeff Goldblum) ei usko lainkaan huonojen aiheiden ja riitaisiin ruutukasvoihin. Becky päättää nostattaa ohjelman suosiota uudistamalla koko ohjelman. Uusi ruutukasvo Mike Pomeray ( Harrison Ford) olisi hyvä valinta Colleen Peckin (Diane Keaton) juontajapariksi, mutta valitettavasti vanha A-luokan uutisreportteri ei itse ole yhtään halukas yhteistyöhön, ja hankaloittaa Beckyn työtä. Ohjelman lakkauttamisen uhka saa Beckyn työskentelemään hullun lailla ohjelman puolesta, jolloin myös hänen suhteensa kollegaan Adamiin (Patrick Wilson) alkaa kärsiä hiukan.

Morning Glory on mahtava komediaelokuva, joka poikkeaa massasta. Katsoja saa nauraa läpi elokuvan, eli Paholainen pukeutuu Pradaan (2006) käsikirjoittaja ja Notting Hillin (1999) ohjaaja ovat tehneet loistavaa työtä. Elokuvan juoni tempaa mukaansa, vaikka itse katsoisit elokuvaa vasta puolesta välistä.

Myös näyttelijät tekevät hienoa työtä roolihahmoinaan. Rachel McAdams on loistava valinta naiivin Beckyn esittäjäksi: hän on kuin Becky. Myös Harrison Ford on mahtava roolissaan: hän on kahden ilmeen henkilö, mutta kyseiset ilmeet ovat kuin luotuja Pomerayn hahmolle. Hän saa myös katsojan nauramaan - kivikasvoistaan huolimatta. Ja Diane Keaton. Hän suorastaan heittäytyy rooliinsa, jossa hänen täytyy mm. pussata sammakkoa katsojalukujen vuoksi! Mahtavaa roolityöskentelyä, joka saa katsojan nauramaan.

Morning Glory on siis tiivistettynä hieno paketti naurua, ihmissuhteita ja rakkauttakin. Tämän elokuvan voi katsoa aina uudelleen ja uudelleen.

Pisteet: ★★★★

And here we are, completely changed!

Ja nyt on Sydänriipus muuttunut Life and Love For Books-nimiseksi blogiksi. Ja aiheena ovat siis kirjat, minä (haha) ja elokuvat, jotka eivät kuitenkaan mahtuneet tuohon nimeen. Olisi tullut liian pitkä nimi. Sitä paitsi rakastan enemmän kirjoja kuin elokuvia.

Ja perusideana siis on, että ihan normipostauksien, eli joissa kerron omasta elämästäni, postaan tänne myös arvosteluja lukemistani kirjoista ja katsomistani elokuvista. Ja heti ensimmäiseksi voisin sanoa, että kuuluisat Harry Potter-kirjat ja elokuvat tulen arvostelemaan aina yhdessä. Paaljon mukavampaa. Ja niissä arvosteluissa on sitten sen takia spoilereita. Muissa arvosteluissa ei niinkään, ellei juonen pääpiirteistä selittämistä lasketa spoilerien kertomiseksi. Ja ensimmäinen HP-arvostelu tulee 7-kirjasta ja elokuvista, heti kun olen elokuvan nähnyt. Elikkäs sen julkaisen täällä 14.7. Promise.

Eipä tässä muuta, nyt lukemaan englantia ja Lumotut-kirjaa, josta saatte huomenna/ylihuomenna arvostelun!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Muutoksen tuulia

Okei, aluksi pahoittelen (jälleen) piiitkästä päivitystauosta. On ollu kiireitä. Anyway, Sydänriipus tulee kokemaan tuossa ensi viikon aikana muutoksia. Ulkoasu muuttuu, nimi muuttuu ja aihe muuttuu. Elikkäs blogi kokee muodonmuutoksen. Enkä paljasta siitä mitään muuta :)

Eli, ensi viikkoa odotellessa!
P.S. myös osoite muuttuu!

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Hyvvää vappua!

Eli tosiaan, hyvvää vappua kaikille ympäri Suomea :) Toivottavasti muualla on vähän parempi keli kuin täällä...onneksi ei vettä sada (vielä)!

Ihan vapun kunniaksi kävin tänään myymässä pari koulukirjaa poissa, ja ostin sitten niillä rahoilla vähän sekalaista tavaraa mm. uuden hajuveden ja topin. Eli en sen ihmeellisempää, odottakaa kesäkuun ensimmäiseen viikkoon, silloin tämä tyttö lähtee serkun kanssa Helsinkiin shoppailemaan!

Mulla on ollu vähän epäonnea tuon uimisen alottamisessa: piti eilen mennä uimaan mutta selkä oli niin kipiä ettei viittiny, ja tänään alko ne hianot päivät. Jes. Että ens perjantaina pääsen ehkä seuraavan kerran uimaan. Jei. Niisk. Noh, huomenna mä teen 3 kertaa bodyviven sitte kotona. : D

Mutta nyt vapun viettoon med kaverit!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Kiirettä pitää..

Huhuhuuuuuh! Tänään on ollu aivan hirveästi kiireitä, vaikken kahelle oppitunnille mennykään! Piti soittaa SCL:ään, tehä pikkuisille (joo tosi pienille :DD) amppareille kisamusiikkeja, joista muuten toinen pätkä on vieläKIN kesken (jee!), ja soitella ouluhalliin ja linnanmaan liikuntahalliin. Ja tulostaa viiskytä erilaista paperia. Joo. Ihana perjantai.

Lisäksi pitäs tässä pakkailla vähän, ku meen kaverin 18-vuotisbileisiin. Tietokone mukaan sekä vaihtovaatteet, sinne kun mennään suoraan valmennuksesta. Eikä mitään hajua miten mä sieltä pääsen poissa :D Mielenkiintosta. Yöllä sitte harhailen Oulun keskustassa, jee!!

Mulla on siis ihana perjantai. Taas vaihteen vuoksi. Nyt jatkan musiikkien tekoa,
kuulemisiin! (Tai siis kirjoittelemisiin...)

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

A little change...

Juu, nyt tosiaan vaihdoin tämän ulkoasun. Jei. Kivan yksinkertanen. :D
Lisäksi vaihdoin nimen pelkäksi Sydänriipukseksi. Jep.

Mua väsyttäääääää. Mä haluan talviunille siihen asti, kunnes loma alkaa. Mä en kestä enää koulua....eihän sitäkään tosin oo ku 7 kokonaista viikkoa ennen lomaa. SILTI!
Mä haluan aivot lomalle...jippii.

..nyt ei synny kyllä tekstiä enempää :D Ajatukset junnaa paikallaan, oh my.
Tästä nyt tuli tämmönen hengissä-olemme-kirjotus. Jei.

Nyt mä meen syömään ja kenties nukkuu. Öitä!
:)

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kiroileva Siili pienempi ku kolme

Heti aluksi pahoittelut etten oo kirjottanu. Muttako mulla on ollu koeviikko ja pari tosi tärkeetä koetta nii en oo netissä pahemmi ollu. That's why. Sen uuden ulkoasun saatte ylihuomenissa tai viikonloppuna. Katotaas ny.

Mä tein tänään yhden tosi ihanan heräteostoksen: Kiroileva Siili sienäkalenterin!! Oli tarjouksessa Suomalaisessa kirjakaupassa, nii oli pakko ostaa. Ja filosofian valmistavalla tunnilla oli pakko nauraa niille kalenterin kuville vähän. AI että ne on hauskoja. "Huhtikuu: Ärsyttää olla näin saatanan söpö!" Hih.

Lisäksi nyt on Hullut Päivät menossa. Taas tuli rukseja laitettua katalogiin toistakymmentä kappaletta. On se kumma että aina mä löyän sieltä vaatteita mutta kaveri ei :D Raha on nyt vaan se kysymys, ehkä mä jostain sitä raapisin esille..eller mamma betalar. Hahahaha (toivon kovasti.)

Terveisin filosofiaan tympääntynyt Henna.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Hienoista paniikkia, mutta myös juhlintaa!

IIK. Enää tämä päivä ja huominen, ja sitten on ruottin YO!! Mua pelottaa, osaankohan mä oikeesti ees mitään. Sama tunne on myös perjantain kemian YO:sta, noin viikko aikaa vielä kerrata. Ja tänään ei ees voi lukia...

...koska isäukko täyttää pyöreitä vuosia!! Vieraat on jo käyny täällä, kakkua on syöty, ja kohta mennään vielä toistaiseksi salaiseen (siis salainen meille nuorimmaisille) ravintolaan syömään. Ihan liian salamyhkäistä mulle.

Alotin tuossa perjantaina myös Gleen 2. tuotantokauden kattomisen. Netin ihmeellisestä maailmasta sekin löytyy ilmasena ja Suomessa näkyvänä. Vierotusoireet Gleestä helpottu heti ekalla minuutilla. Aaaaaahhh.

Tää blogi on ihmeen kuvaton. Mä niin teen kirjotusten+koeviikon jälkeen uuden ulkoasun (tällä kertaa itse!) ja laittelen uusia kuvia tänne. Tää mun rakas blogi on tosiaan ihan sekablogi, varmaan arvostelen jossain kauniissa vaiheessa leffojakin ja kirjoja. Sekablogi kuulostaa ihan multa, ihanaa.

Mutta, nyt katson iiihan rauhassa taas yhden Gleen jakson, ja kenties kertailen netistä ruotsin kielioppia. JOS jaksan. Heh.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Sisustushimoa+ärsyyntymistä

Ja kuten otsikkokin jo sanoo, niin mä haluaisin ihan hirveesti sisustaa mun huoneen uudestaan. Uus sänky olis tosi kiva, ja samaten uus koulupöytä. Sänky on 4-6 vuotta vanha, ja koulupöytä varmaan päälle kymmenen. Haluan uuet. Vaan ei rahaa, ja vanhemmat on vähän nihkeitä. Niisk.
Muutenkin joudun vähän odottamaan tätä huoneen sisustamista. Tai siis. Mähän oon jo päättäny muuttaa kotoa poissa elokuussa, niin sinne asti pitäisi kituutella sisustamishalussa. Nice.

Yksi asia pännii mua aivan mahottomasti: miksi hiihtoloman täytyy olla ahdettu täyteen koulujuttuja!! Eihän tää mikään loma ole, jos YO-kirjoituksiin pittää lukia, ja tehä enkun kirjotelma, filosofian päättöessee, kasoittain muita läksyjä. Maltan tuskin oottaa ens vuoden lukulomaa. Ei läksyjä, ja pitää lukia ainoastaan yhtiin kirjoituksiin. Sillon voi varmaan pitää kunnon hiihtolomanki. Pääsee laskettelemaan.

Mutta nyt meen lukemaan. Yhyy. Tai sitten mä vaan luen puoli tuntia ja lopun ajasta istun koneella?
Hyviä viimosia lomapäiviä!

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Uusi ulkoasu, ja hiihtoloma!

On se ihanaa, kun hiihtoloma on buukattu täyteen KOULUA. Pitäis tehä aivan kamalasti kouluprojekteja, kuten viiden sivun mittainen (tietokoneella) filosofian päättöessee. En minä osaa ajatella filosofisesti. Lisäksi pitäis lukea ruottia ja kemiaa. Mulla kun on niiden YOt tuossa parin viikon päästä. Miksi niitten pitää olla HIIHTOLOMAN jälkeen?!

Ulkona paistaa onneksi ihanasti aurinko. Kävelyllä on kiva käydä kun ei palele ja tuule ja sada lunta. Jee. Nyt haluttais vaan ihan hirveesti mennä lautailemaan. Muttako mä oon kotona. Perhana.

Vaihtoin tosiaan muuten ulkoasun tänne (oli jo aikaki). Mä ainakin tykkään. Heh.
Aika montaa vaihtoehtoa piti kokeilla, kunnes tää löyty ja tää jopa toimii..jep.

Mutta nyt mä lähen hierojalle (45 min ihanaa autuutta!) ja sitten ostaa pari tussia. Mä haluan piirtää ja tussata kuvia. Hih.
Hauskaa hiihtoloman alkua, teille joilla on se! Teille joilla ei oo se...niin kivoja koulu/työpäiviä :D

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Oh my, it's been so long...

Iiks. Viimeksi kirjotin tänne viime toukokuussa. Upsista. Pahoittelen.
Ajattelin nyt herättää blogin eloon, hirveä tarve kirjoittaa heräs taas. Katotaan kuinka kauan se kestää ^^

Kerronpas ekaksi vähän yleisiä kuulumisiani:
Laihdun-projekti on edelleen käynnissä. Se taitaa olla ikuisuusprojekti. Yhyy.
Töissä on tullu oltua joulun molemmin puolin. Nyt kesätyöpaikkaa haen.
Koulu junnaa paikoillaan. Kohta on kirjotukset. IIK.
Tulevaisuus pyörii päässä. Tupla-IIK.
Kohta onpi wanhat <3

Lisäksi liityin tänään twitteriin. Cool. Tunnus n girlcalledH . Jos ootte siellä, niin seuratkaa. Lalalaa.

LISÄKSI päätin, että rupean kirjoittamaan tänne aina välillä englanniksi. Hih.

Mutta nyt lopetan tämän kämäisen blogimerkinnän, ja avaan tylsän yhteiskuntaopin kirjan sivulta...50.

-------------------------------------------------------------------------------------

Oh my. It's been so long time since I wrote here. Eheheh. I apologize.
But now I thought of waking this blog up, since I have a huge urge to write. Let's see how long that lasts.

But now I'll tell you something of my life now:
Losing weight-project is still going on. It's probably eternityproject, buhyy.
I was working before X-mas and after it. And now I'm applying for summerjob.
School just isn't going anywhere. Soon I have my baccalaureate exams. IIK.
Future is spinning in my head. Double-IIK.
Soon I have my ball for second-graders <3

AND I joined Twitter today. If you wanna follow me, then follow girlcalledH. That's my account.

But now I'll stop writing for a moment, and open my social studies book from page...50.