Sivut

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Muutoksia

Viimeisin teksti on helmikuulta. Mites tässä näin kävi? No siis siis...mun elämä on ollu sen verran tylsää ja tapahtumaköyhää, että kirjoittamisen tarvetta ei oikeastaan ole ollut. On ollut vain kirjoituksiin lukemista, töiden hakua, zumbassa käyntiä, lukemista, nukkumista ja syömistä. Ja aina kun koneella olen ollut, en vain ole jaksanut tehdä mitään muuta kuin lukea muiden blogeja tai selailla naamakirjaa.
Vaan nyt tähän tulee muutos! Blogin nimi on Life and love for books, mutten siltikään ole tehnyt kuin yhden kirja-arvostelun (Humiseva Harju): Nyt blogi alkaa elää nimensä mukaisesti! Eli, postailen kyllä kuvia ostoksistani+joistain muista asioista, kuten esim. lomamatkoista tai jostain, mutta nyt alan julkaisemaan ns. mielipidekirjoituksia lukemistani kirjoista! Arvioin kirjat sydämin (imelää joo-o :D) tai sitten jotenkin muuten, we'll see. Kerron mielipiteitäni kirjan juonesta, henkilöistä yms. Jokaiseen tekstiin sisältyy spoilerivaara, mutta yritän pitää sen mahdollisiman pienenä. Tai piilottamaan spoilerit (HTML on ystävä). Kansikuvat julkaisen aina.
Tässä olisi listaus tulevista mielipidekirjoituksista (lisäähän tulee aina):
- Harry Potterit
- Hunger Games/Nälkäpeli (sitten kun saan sen lainattua+luettua)
- Rebekka-sarja
- Matched (mikähän tän suomenkielinen nimi olikaan..kirjailija Ally Condle)
- Terhi Rannelan kirjoja (n. 4 kappaletta)
- Himoshoppailijat
- Sarah Mlynowskin noitasisarukset-sarja (ei kyllä ole oikea nimi noooh)
- Song of Ice and Fire-sarjan kirjat (aina kun luen ne...)
- House of Night/Yön talo- sarjan kirjoja
- Laura-sarjasta ainakin 4 viimeistä osaa
- Hobitti (kun luen) samaten kuin Taru sormusten herrasta-kirjat (kun luen)
- Varmaan Houkutus-sarjakin...

Tässä nyt ne mitkä tulee mieleen, lisäähän tulee aina kun luen jonkin mielenkiintoisen kirjan! Mutta, nyt voisin kirjoittaa yhden tekstin, ja sitten valmistaudun huomiseen työpäivään (kyllä, sain töitä, jei!), iiks.
-H

P.S. Nykyinen ulkoasu on väliaikainen. I think.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti